Jonna Kärkkäinen

Jonnaemilia Kärkkäinen
Henkilötiedot
Syntynyt1982
Muusikko
Taiteilijanimi Jo Angel
Laulukielet englanti
suomi
Tyylilajit pop
Yhtyeet Kaksio
Levy-yhtiöt Texicalli / POPD
Aiheesta muualla
www.joangel.fi
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ] Näytä Wikidatasta tulevat arvot
Infobox OK

Jonna Kärkkäinen (oik. Jonnaemilia Kärkkäinen, s. 1982 Espoo) on suomalainen laulaja, säveltäjä ja sanoittaja. Kärkkäinen tunnetaan myös taiteilijanimellä Jo Angel.

Ura

Kärkkäinen on säveltänyt ja sanoittanut useille eri artisteille kappaleita, muun muassa Gimmelille, Sunrise Avenuelle, Kristiina Braskille ja Antti Tuiskulle. Hän on myös toiminut laulaja–säveltäjä–sanoittajana 2000-luvun alussa toimineessa Kaksio-yhtyeessä.

Kaksion jälkeen Jonna jatkoi biisien tekoa HMC-yhtiön song writerina, eli tehden tilaustyönä kappaleita eri artisteille. Alkuvuodesta 2009 Kärkkäinen antoi äänensä Pasila-animaatiosarjan Jemmica Laamaselle. Myöhemmin Kärkkäinen alkoi työstää kappaleita omalle sooloalbumilleen Who’s Afraid Of Love?, joka julkaistiin taiteilijanimellä Jo Angel toukokuussa 2010.[1] Albumi ei kuitenkaan menestynyt, eikä se noussut lainkaan Suomen viralliselle albumilistalle.

Diskografia

Albumit

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Albumilista
Who’s Afraid of Love?
  • Julkaistu: 19. toukokuuta 2010
  • Formaatti: CD / Digitaalinen
  • Levy-yhtiö: Texicalli / POPD

Singlet

Vuosi Single Latauslista Singlelista Radiolista Albumi
2009 ”All I Ever Need”
(Promosingle)
All I Ever Need -EP
2010 ”Still In Love” Who’s Afraid Of Love?
”So Called Love”

EP:t

Nimi Julkaisutiedot
All I Ever Need
  • Julkaistu: 18. elokuuta 2009
  • Formaatti: Digitaalinen
  • Levy-yhtiö: Texicalli / POPD

Lähteet

  1. Levynjulkkareista poimittua Jo Angel. 22.5.2010. Arkistoitu 21.10.2013. Viitattu 2.6.2014.

Aiheesta muualla

  • Jo Angelin virallinen sivusto (Arkistoitu – Internet Archive)
Auktoriteettitunnisteet: Taiteenala Muokkaa Wikidatassa
  • MusicBrainz
    • 2
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.