Luettelo Japanin keisareista

Japanin keisareiden aikajana

Tämä on luettelo Japanin keisareista aikajärjestyksessä. Perinteisen vallanperimysjärjestyksen mukaan Japania on hallinnut yhteensä 126 keisaria (jap. 天皇, tennō). Miespuolisten keisarien ohella maassa on ollut kahdeksan naishallitsijaa.

Luettelon varhaisimmat keisarit ovat legendaarisia henkilöjä: vähintään yhdeksän ensimmäisen keisarin olemassaolo katsotaan olevan vain legendoihin perustuvaa. Ensimmäinen, mahdollisesti todellisuudessa hallinnut keisari saattaisi olla Sujin, mutta joko ensimmäisellä vuosisadalla[1], tai 200–300 luvulla jaa.[2] 14 ensimmäistä keisaria pidetään legendaarisina, ja 14 seuraavan keisarin hallinnon ajankohdasta ei ole varmuutta. Vuosina 539–571 hallinnut Kinmei onkin ensimmäinen keisari, jonka valtakauden ajankohta tunnetaan aikalaislähteistä. Varhaisten keisarien hallintokausien vuosiluvut ovat peräisin puolihistoriallisista kronikoista (Nihonshoki).[3]

Luettelo keisareista

Sija Valtakausi[4] Kuva Postuumi nimi Oma nimi (imina) Huomautuksia
Legendaariset keisarit (660 eaa.– 269 jaa.)
0010 1 660–585 eaa. Jinmu   Perinteen mukaiset vuosiluvut, väitetty polveutuminen auringonjumalatar Amaterasusta
0020 2 581–549 eaa. Suizei   Perinteen mukaiset vuosiluvut, legendaarinen keisari
0030 3 549–511 eaa. Annei   Perinteen mukaiset vuosiluvut, legendaarinen keisari
0040 4 510–477 eaa. Itoku   Perinteen mukaiset vuosiluvut, legendaarinen keisari
0050 5 475–393 eaa. Kōshō   Perinteen mukaiset vuosiluvut, legendaarinen keisari
0060 6 392–291 eaa. Kōan   Perinteen mukaiset vuosiluvut, legendaarinen keisari
0070 7 290–215 eaa. Kōrei   Perinteen mukaiset vuosiluvut, legendaarinen keisari
0080 8 214–158 eaa. Kōgen   Perinteen mukaiset vuosiluvut, legendaarinen keisari
0090 9 158–98 eaa. Kaika   Perinteen mukaiset vuosiluvut, legendaarinen keisari
0100 10 97–30 eaa. Sujin Perinteen mukaiset vuosiluvut
0110 11 29 eaa.–70 jaa. Suinin Perinteen mukaiset vuosiluvut
0120 12 71–130 Keikō Perinteen mukaiset vuosiluvut
0130 13 131–190 Seimu Perinteen mukaiset vuosiluvut
0140 14 192–200 Chūai Perinteen mukaiset vuosiluvut
201–269 Jingū Perinteen mukaiset vuosiluvut, keisari Ōjinin sijaishallitsija
Kofun-kausi (270–539)
0150 15 270–310 Ōjin Perinteen mukaiset vuosiluvut
0160 16 313–399 Nintoku Perinteen mukaiset vuosiluvut
0170 17 400–405 Richū Perinteen mukaiset vuosiluvut
0180 18 406–410 Hanzei Perinteen mukaiset vuosiluvut
0190 19 412–453 Ingyō Perinteen mukaiset vuosiluvut
0200 20 453–456 Ankō Perinteen mukaiset vuosiluvut
0210 21 456–479 Yūryaku Perinteen mukaiset vuosiluvut
0220 22 480–484 Seinei Perinteen mukaiset vuosiluvut
0230 23 485–487 Kenzō Perinteen mukaiset vuosiluvut
0240 24 488–498 Ninken Perinteen mukaiset vuosiluvut
0250 25 498–506 Buretsu Perinteen mukaiset vuosiluvut
0260 26 507–531 Keitai Perinteen mukaiset vuosiluvut
0270 27 531–535 Ankan Perinteen mukaiset vuosiluvut
0280 28 535–539 Senka Perinteen mukaiset vuosiluvut
Asuka-kausi (539–710)
0290 29 539–571 Kinmei Ensimmäinen historiallisina pidetyistä lähteistä tunnettu keisari
0300 30 572–585 Bidatsu Nunakura no Futotamashiki
0310 31 585–587 Yōmei Tachibana no Toyohi no mikoto
0320 32 587–592 Sushun Hatsusebe
0330 33 592–628 Suiko Mikekashiya-hime no mikoto Ensimmäinen historiallinen naispuolinen keisari
0340 34 629–641 Jomei Tamura
0350 35 642–645 Kōgyoku Takara Hallitsi kahdesti

(luopui kruunusta)

0360 36 645–654 Kōtoku Karu
0370 37 655–661 Saimei Takara Kōgyokun toinen hallintokausi
0380 38 668–671 Tenji Naka no Ōe
0390 39 671–672 Kōbun Ōtomo
0400 40 673–686 Tenmu Ōama
0410 41 690–697 Jitō Unonosarara luopui kruunusta
0420 42 697–707 Monmu Karu
0430 43 707–715 Genmei Abe
Nara-kausi (710–794)
0430 43 707–715 Genmei Abe luopui kruunusta
0440 44 715–724 Genshō Hidaka luopui kruunusta
0450 45 724–749 Shōmu luopui kruunusta
0460 46 749–758 Kōken Abe Hallitsi kahdesti

(luopui kruunusta)

0470 47 758–764 Junnin Ōi luopui kruunusta
0480 48 764–770 Shōtoku Abe Kōkenin toinen hallintokausi
0490 49 770–781 Kōnin Shirakabe luopui kruunusta
0500 50 781–806 Kanmu Yamabe
Heian-kausi (794–1185)
0500 50 781–806 Kanmu Yamabe
0510 51 806–809 Heizei Ate luopui kruunusta
0520 52 809–823 Saga Kamino luopui kruunusta
0530 53 823–833 Junna Ōtomo luopui kruunusta
0540 54 833–850 Ninmyō Masara luopui kruunusta
0550 55 850–858 Montoku Michiyasu
0560 56 858–876 Seiwa Korehito luopui kruunusta
0570 57 876–884 Yōzei Sadaakira luopui kruunusta
0580 58 884–887 Kōkō Tokiyasu
0590 59 887–897 Uda Sadami luopui kruunusta
0600 60 897–930 Daigo Atsuhito luopui kruunusta
0610 61 930–946 Suzaku Yutaakira luopui kruunusta
0620 62 946–967 Murakami Nariakira
0630 63 967–969 Reizei Norihira luopui kruunusta
0640 64 969–984 En’yū Morihira luopui kruunusta
0650 65 984–986 Kazan Morosada luopui kruunusta
0660 66 986–1011 Ichijō Kanehito luopui kruunusta
0670 67 1011–1016 Sanjō Okisada/Iyasada luopui kruunusta
0680 68 1016–1036 Go-Ichijō Atsuhira
0690 69 1036–1045 Go-Suzaku Atsunaga/Atsuyoshi luopui kruunusta
0700 70 1045–1068 Go-Reizei Chikahito
0710 71 1068–1073 Go-Sanjō Takahito luopui kruunusta
0720 72 1072–1086 Shirakawa Sadahito luopui kruunusta
0730 73 1086–1107 Horikawa Taruhito
0740 74 1107–1123 Toba Munehito
0750 75 1123–1141 Sutoku Akihito luopui kruunusta
0760 76 1141–1155 Konoe Narihito
0770 77 1155–1158 Go-Shirakawa Masahito luopui kruunusta
0780 78 1158–1165 Nijō Morihito luopui kruunusta
0790 79 1165–1168 Rokujō Yorihito luopui kruunusta
0800 80 1168–1180 Takakura Norihito luopui kruunusta
0810 81 1180–1185 Antoku Tokihito
Kamakura-kausi (1185–1333)
0820 82 1183–1198 Go-Toba Takahira luopui kruunusta
0830 83 1198–1210 Tsuchimikado Tamehito luopui kruunusta
0840 84 1210–1221 Juntoku Morihira/Morinari luopui kruunusta
0850 85 1221 Chūkyō Kanehira/Kanenari luopui kruunusta
0860 86 1221–1232 Go-Horikawa Yutahito luopui kruunusta
0870 87 1232–1242 Shijō Mitsuhito/Tosihito
0880 88 1242–1246 Go-Saga Kunihito luopui kruunusta
0890 89 1246–1259 Go-Fukakusa Hisahito
0900 90 1259–1274 Kameyama Tsunehito luopui kruunusta
0910 91 1274–1287 Go-Uda Yohito luopui kruunusta
0920 92 1287–1298 Fushimi Hirohito luopui kruunusta
0930 93 1298–1301 Go-Fushimi Tanehito luopui kruunusta
0940 94 1301–1308 Go-Nijō Kuniharu
0950 95 1308–1318 Hanazono Tomihito luopui kruunusta
0960 96 1318–1339 Go-Daigo Takaharu Eteläinen hovi
Pohjoinen hovi (1333–1392)
1331–1333 Kōgon Kazuhito luopui kruunusta
1336–1348 Kōmyō Yutahito luopui kruunusta
1348–1351 Sukō Okihito
1351–1352 Interregnum
1352–1371 Go-Kōgon Iyahito
1371–1382 Go-En’yū Ohito luopui kruunusta
1382–1392 Go-Komatsu Motohito Eteläinen ja pohjoinen hovi yhdistyneet 1392, ks. nro 100
Muromachi-kausi (1333–1573)
0960 96 1318–1339 Go-Daigo Takaharu Eteläinen hovi

(luopui kruunusta)

0970 97 1339–1368 Go-Murakami Norinaga/Noriyoshi Eteläinen hovi
0980 98 1368–1383 Chōkei Yutanari Eteläinen hovi

(luopui kruunusta)

0990 99 1383–1392 Go-Kameyama Hironari Eteläinen hovi

(luopui kruunusta)

1000 100 1392–1412 Go-Komatsu Motohito Eteläinen ja pohjoinen hovi yhdistyneet

(luopui kruunusta)

1010 101 1412–1428 Shōkō Mihito
1020 102 1428–1464 Go-Hanazono Hikohito luopui kruunusta
1030 103 1464–1500 Go-Tsuchimikado Fusahito
1040 104 1500–1526 Go-Kashiwabara Katsuhito
1050 105 1526–1557 Go-Nara Tomohito
1060 106 1557–1586 Ōgimachi Michihito
Azuchi-Momoyama-kausi (1573–1603)
1060 106 1557–1586 Ōgimachi Michihito luopui kruunusta
1070 107 1586–1611 Go-Yōzei Kazuhito/Katahito
Edo-kausi (1603–1867)
1070 107 1586–1611 Go-Yōzei Kazuhito/Katahito luopui kruunusta
1080 108 1611–1629 Go-Mizunoo
(Go-Minoo)
Kotohito luopui kruunusta
1090 109 1629–1643 Meishō Okiko luopui kruunusta
1100 110 1643–1654 Go-Kōmyō Tsuguhito
1110 111 1654–1663 Go-Sai Nagahito luopui kruunusta
1120 112 1663–1687 Reigen Satohito luopui kruunusta
1130 113 1687–1709 Higashiyama Asahito/Tomohito luopui kruunusta
1140 114 1709–1735 Nakamikado Yasuhito/Yoshihito luopui kruunusta
1150 115 1735–1747 Sakuramachi Akihito luopui kruunusta
1160 116 1747–1762 Momozono Toohito
1170 117 1762–1770 Go-Sakuramachi Toshiko Viimeinen naispuolinen keisari

(luopui kruunusta)

1180 118 1770–1779 Go-Momozono Hidehito
1190 119 1779–1817 Kōkaku Morohito luopui kruunusta
1200 120 1817–1846 Ninkō Ayahito
1210 121 1846–1866 Kōmei Osahito Viimeinen keisari, jonka valtakaudella oli käytössä useita aikakausinimiä
Japanin keisarikunta ja nyky-Japani (vuodesta 1867)
1220 122 1867–1912 Meiji Mutsuhito
1230 123 1912–1926 Taishō Yoshihito
1240 124 1926–1989 Shōwa Hirohito
1250 125 1989–2019 Heisei Akihito luopui kruunusta
126 2019- Kinjō tennō
’nykyinen keisari’
Naruhito

Lähteet

  1. Nussbaum, Louis-Frédéric. (2005). "Sujin Tennō" https://books.google.fi/books?id=p2QnPijAEmEC&pg=PA910&redir_esc=y#v=onepage&q&f=false
  2. Yoshida, Reiji: Life in the cloudy Imperial fishbowl The Japan Times. Viitattu 15.7.2018.
  3. Emperors and empresses regnant of Japan Encyclopædia Britannica. Viitattu 15.7.2018.
  4. Genealogy of the Emperors of Japan Imperial Household Agency. Viitattu 15.7.2018.

Aiheesta muualla

  • Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Japanin keisarit Wikimedia Commonsissa
  • Japanin keisarillinen virasto (japaniksi) (englanniksi)