Mehtovuori

Mehtovuori
Kaupunki Jyväskylä
Suuralue Vaajakoski-Jyskä
Kaupunginosa nro 79
Infobox OK

Mehtovuori on Jyväskylän 79. kaupunginosa Leppäveden itäpuolella Laukaan eteläosan rajalla. Virallinen kaupunginosa koostuu pääosin Mehtoniemen ja Palvajärven kylistä, tosin Palvajärven eteläosa kuuluu virallisesti Leppälahden kaupunginosaan. Tilastollisessa jaossa Mehtovuori kuuluu Leppälahden tilasto- ja pienalueeseen.[1]

Mehtovuoren kaupunginosa rajoittuu etelässä Leppälahteen ja lännessä vesirajan kautta Kanavuoreen. Laukaan puolella idässä on Metsolahden kylä, pohjoispuolella Leppäveden takana on Savion kylä.[1] Mehtoniemi ja Palvajärvi kuuluivat Savion rekisterikylään, mutta pieni osa nykyisen kaupunginosan alueesta kuului myös Oravasaaren rekisterikylään.[2]

Historiaa

Mehtoniemi ja Palvajärvi kuuluivat Laukaaseen vuoteen 1974 asti, jolloin ne siirrettiin Jyväskylän maalaiskuntaan.[3] Maalaiskunta liitettiin kaupunkiin vuoden 2009 alussa. Kaupunginosan nimeksi Mehtovuori otettiin 8.10.2009.[4]

Muuta

Palvajärvellä toimii Ysitien lemmikkieläinpuisto. Lähellä Laukaan puolella on myös Pönttövuori.[1]

Lähteet

  • Wilmi, Jorma: Jyväskylän maalaiskunnan historia 1945-2008. Jyväskylä: Jyväskylän kaupunki, 2011. 978-952-5947-11-6.

Viitteet

  1. a b c Jyväskylän karttapalvelu (Kaupunginosat, pienalueet, kuntaliitosalueet) kartta.jkl.fi. Arkistoitu 22.11.2020. Viitattu 30.7.2023.
  2. Peruskartta 1:20 000. 3212 08 Vaajakoski. Helsinki: Maanmittauslaitos, 1963. Kartta Vanhat painetut kartat -palvelussa (JPG) (viitattu 30.7.2023)
  3. Jyväskylän maalaiskunnan kirja, sivu 17.
  4. Päätös kunnanosien nimistä ja numeroista sekä eräiden leikkipuistojen nimistä. 8.10.2009. Jyväskylän kaupunki. Arkistoitu 19.8.2011.
01 Kantakaupunki

1. Keskusta (Kirkkopuisto) · 2. Harju · 3. Puistola (Aren aukio; Tourujoki) · 4. Lutakko · 5. Mattilanpelto · 6. Mäki-Matti (Hippos; Rautpohja)  · 9. Kukkumäki · 11. Nisula (Viitaniemi) · 12. Taulumäki · 14. Tourula (Kangas) · 29. Mannila

02 Kypärämäki-Kortepohja

7. Kypärämäki (Köhniö) · 8. Savela · 17. Kortepohja (Haukkala; Kortesuo; Laajavuori; Ylioppilaskylä)

03 Lohikoski-Seppälänkangas

13. Lohikoski (Holsti; Kyyhkysenmäki; Lahjaharju; Paloniemi) · 19. Seppälänkangas (Heinälampi) · 48. Tyyppälä · 64. Ankeriasjärvi

04 Huhtasuo

15. Kangasvuori (Pupuhuhta; Rasinrinne; Seppälä) · 20. Huhtasuo (Huhtakeskus; Kangaslampi; Sulku)

05 Kuokkala

22. Ristonmaa · 23. Kuokkala (Ainolanranta; Kekkola; Pohjanlampi; Tikka) · 24. Kuokkalanpelto · 25. Ristikivi · 26. Nenäinniemi · 27. Hämeenlahti (Samulinniemi)

06 Keltinmäki-Myllyjärvi

18. Keltinmäki (Keltinkeskus; Mustalampi; Myllyjärvi; Mäyrämäki; Ylä-Myllyjärvi) · 35. Taka-Keljo · 36. Hanhiperä · 37. Valkeamäki

07 Keljo

10. Keljo (Keljonkeskus; Tarhamäki; Valkola) · 21. Keljonkangas (Sarvivuori) · 28. Sääksvuori · 30. Etelä-Keljo

08 Halssila

16. Halssila (Aittorinne; Kivistö; Tuohimutka)

09 Säynätsalo

31. Säynätsalo · 32. Lehtisaari · 33. Muuratsalo (Haikka) · 34. Kinkovuori

10 Tikkakoski-Nyrölä

58. Nyrölä · 60. Kuikka · 61. Tikka-Mannila · 62. Tikkakoski · 63. Kuukanpää

11 Palokka-Puuppola

41. Palokka · 42. Mannisenmäki · 43. Rippalanmäki · 44. Haukkamäki · 45. Kirri · 46. Heikkilä · 47. Pappilanvuori · 49. Hiekkapohja · 50. Matinmäki · 51. Jylhänperä · 52. Puuppola · 53. Saarenmaa · 57. Vertaala

12 Vaajakoski-Jyskä

65. Sulunperä · 66. Jyskä · 67. Väinölä · 68. Haapaniemi · 69. Vaajakoski (Wessmanninmäki) · 70. Kaunisharju · 71. Tölskä · 72. Kanavuori · 73. Hupeli (Kairahta) · 74. Laajaranta (Vuoritsalo) · 75. Oravasaari · 76. Pohjola · 77. Pitkäjärvi · 78. Leppälahti · 79. Mehtovuori

13 Kuohu-Vesanka

38. Ruoke · 54. Vesanka (Perälä) · 55. Kuohu · 56. Varsalanperä

14 Korpilahti

80. Kirkonmäki · 81. Ikolanmäki · 82. Iloniemi · 83. Kemppaisenmäki · 84. Kotamäki · 85. Tähtiniemi · 86. Korpiaho-Heinosniemi · 87. Tikkala (Moksi; Sarvenperä; Tikkala) · 88. Hirvimäki-Puolakka (Saakoski) · 89. Vespuoli (Oittila; Putkilahti)

Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.